Millaisia muuttajia opiskelijat ovat? ”Skarppia porukkaa”

Opiskelijamuutot-firman osakkaalla Adi Daoudilla on positiivisia kokemuksia nimenomaan nuorista ensi muuttajista ja opiskelijoista.

”Opiskelijat ovat skarppeja pakkaamisessa. He osaavat valmistella tavaransa muuttoa varten ja ovat oma-aloitteisia”, Daoud kertoo.

Nuorten muutot eroavat normimuutoista pääosin siinä, että heillä on vähemmän sekä isompaa että pienempää tavaraa ja opiskelijat vaihtavat asunnon lisäksi monesti paikkakuntaa.

”Harvalla nuorella on alussa liikaa tavaraa”, Marttaliiton neuvonnanjohtaja Teija Jerkku toteaa.

Liki 20 vuotta Martoissa työskennelleen Jerkun kokemuksen mukaan nuoret suhtautuvat tavaroihin eri tavalla. Osalle kelpaa mummun vintiltä haettu ja kirppareilta hankittu käytetty tavara, osa haluaa uutta. Toiset pitävät Konmari-ajattelusta ja asioista luopumisesta, toiset pitävät tavaroiden keräämisestä ja arvostavat niiden tunnearvoa tai tykkäävät sisustaa ja vaihdella erilaisia tyynyjä eri vuodenaikoina.

Sama periaate kuitenkin pätee: ”Jos kotona ei ole loputtomasti tavaraa, sitä on helpompi pitää kunnossa. Koti on tällöin myös viihtyisämpi, ja sitä on helpompi siivota”, Jerkku sanoo.

Yhden vinkin Adi Daoud haluaa nuorille muuttajille antaa.

”Joskus saattaa käydä, että muuttofirmaa halutaan käyttää melko lyhyellä varoitusajalla. Muuttomiehiä ei kuitenkaan saa samana päivänä kuin tavaran kaupan hyllyltä.”

Daoudin kokemuksen mukaan tavaroiden erillinen säilytys tulee usein ajankohtaiseksi, kun opiskelijat muuttavat paikkakunnalta toiselle.

”Usein muuttojen välillä on siirtymäaikaa, jolloin monet säästävät irtisanomalla vanhan asuntonsa ja asumalla hetken aikaa vanhemmillaan. Siinä yhteydessä voi olla järkevää käyttää varastointia”, Daoud sanoo.

Tutustu Pelican Self Storagen ratkaisuihin, joilla saat lisää tilaa kotiisi.

Oletko kiinnostunut tutustumaan säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!

Marttojen Omaan kotiin –sivuilla on monia vinkkejä ensi muuttoa koskien. Siellä kerrotaan muun muassa, mitä ilmoituksia muuttajan täytyy tehdä viranomaisille ja muille tahoille. Sivuilla listataan, mitä tavaroita nuori tarvitsee ensimmäisessä asunnossaan ruoanlaittoon, siivoamiseen ja muihin rutiineihin.
Nuoren ihmisen talouden hallinnasta löytyy vinkkejä myös Takuusäätiön Penno.fi-sivuilla.