Vanhat silmälasisi voivat pelastaa toisen ihmisen elämän – näin helposti se onnistuu

Helsingin Kannelmäen Specsavers-liikkeen yrittäjä Ilpo Meklin katselee hyväksyvästi kolmea vanhaa silmälasipariani.
”Kehykset näyttävät olevan kunnossa, eikä linsseissä näy naarmuja, nämä otetaan mieluusti vastaan.” Olen juuri luovuttanut minulle tarpeettomat mutta ehjät silmälasini Tansaniaan.

Vanhat silmälasit osuivat käsiini, kun siivosin työpaikan vaihdon myötä vapautunutta Lahden-asuntoani. Mitäpä näille kierrätystä suosiva suomalainen tekisi? Roskiin heittämisen sijaan ne kannattaa lahjoittaa Tansaniaan, jossa on yksi optikko miljoonaa ihmistä kohden. Monille sikäläisille koulunkäynti tai työnteko saattaa olla kiinni siitä, onnistuvatko he saamaan sopivat silmälasit.

Specsavers-optikkoketjun jo vuonna 2009 aloittaman hyväntekeväisyyskampanjan idea on yksinkertainen. Liikkeet ottavat vastaan ehjiä hyväkuntoisia silmälaseja, joille niiden alkuperäisillä omistajilla ei ole enää käyttöä. Koteloita ei tarvita, pelkät lasit riittävät.

Kerran vuodessa Specsaversin vapaaehtoisten optikoiden tiimi matkustaa valittuun kohteeseen, lahjoittaa 2 000 kappaletta parhaassa kunnossa olevia silmälaseja paikallisille ihmisille ja tekee samalla ilmaisia näöntarkastuksia. Tähän mennessä on käyty Bangladeshissa, Sri Lankassa, Malawissa, Ecuadorissa ja Tansaniassa.

Specsavers Finlandin viestintäjohtaja Irene Hernberg on ollut mukana jokaisella neljällä Tansanian-matkalla. Hän kertoo, että tansanialaiset ovat vähäeleistä kansaa.

”He ovat vähän niin kuin suomalaiset, hiljaista porukkaa, joka odottaa rauhallisesti jonossa aamuvarhaisesta.”

Hernbergillä on kuitenkin myös pysäyttäviä kokemuksia, joissa kiteytyy toiminnan tarkoitus.
 
”Kerran paikalle tuli 40-vuotias äiti, jonka toinen silmä oli sokea ja toinen näki huonosti. Hänen tullessaan lasit alkoivat jo loppua, mutta aivan sattumalta jäljellä oli vielä yhdet tasan miinus 14:n lasit. Kun hän laittoi ne päähänsä, hän alkoi itkeä. Hän näki ensimmäistä kertaa kunnolla itsensä peilistä ja oman lapsensa.”

Anna hyvän näön kiertää –kampanjan vuoden 2017 hyväntekeväisyyskohde on Tansanian pääkaupungin Dar es Salaamin edustalla sijaitseva Sansibarin saari. Miljoonan ihmisen saarella on vain muutama optikko. Pluslaseille, aurinkolaseille sekä voimakkuuksilla että ilman ja lasten silmälaseille on erityisen paljon kysyntää.

Säilytystilaratkaisuja tarjoava Pelican Self Storage on mukana viemässä hyvää näköä Tansaniaan tarjoamalla varastotilat kerättyjen silmälasien säilytykseen. Yrityksen maajohtaja Jussi Tolvanen pitää hanketta kaikin puolin positiivisena.
”Säilytystilan tarjoaminen on meille hyvin luonteva tapa osallistua hyvän asian tukemiseen.”

Lisätietoja hyväntekeväisyyskampanjasta voit lukea täältä.

Oletko kiinnostunut tutustumaan Pelicanin tarjoamiin säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!